Voivatko negatiiviset entiteetit käyttää virusta, loista tai bakteeria vektorina, jonka avulla ne pystyvät tunkeutumaan sisälle ihmiseen saadakseen otteen kehon energioista? Pystyvätkö nämä olennot, joilla ei ole omaa fyysistä kehoa, siten syöttämään haluamaansa (geneettistä) informaatiota ihmiseen? Nähdäkseni omalla kohdallani tapahtui juuri näin.

Koin kesällä 2012 jotakin, mikä tuntui kokonaisvaltaiselta saastumiselta. Tajuntani supistui ja synkkeni, kehoni sairastui ja samalla elämäni todellisuus muuttui absurdin kauheaksi – kaikki yhtä aikaa vain muutaman viikon sisällä. Kykenin tajunnan mustenemisesta huolimatta vielä nipin napin näkemään, että tämän ei millään todennäköisyydellä pitäisi olla mahdollista, elleivät kaikki kolme asiaa jotenkin liittyneet toisiinsa. Ja liittyiväthän ne.

Olin tuolloin haavoittuva niin fyysisen kuin henkisenkin immuunijärjestelmän osalta, ja sallimalla sielunkumppanilta vaikuttavan miehen pääsyn energioihini tulin samalla päästäneeksi sisään myös kutsumattomat vieraat.

Nyt, kun olen vuosia taistellut terveyteni palauttamiseksi, olen kyennyt nimeämään muutaman yksittäisen vektorin, jotka olivat osallisina tuossa kehooni kohdistuneessa hyökkäyksessä. Suurella varmuudella niitä ovat ainakin mykoplasma, toksoplasma, adenovirus, candida albicans ja streptokokki A. Monet bakteerit ja hiivat ovat hyödyllisiä symbiootteja ihmiselle, mutta nämä pelkkiä parasiitteja, jotka varastavat isäntäeliönsä energiaa.

Jokaisella loisella on myös omanlaisensa tietoisuus, ja ne syöttävät isäntäeliölleen tietynlaisia ajatusmuotoja. Esimerkiksi candida suorastaan huutaa syömään sokeria ja muita nopeita hiilihydraatteja, ja jos niin tekee, saa hetkeksi hyvän olon. Todennäköisesti ne myös heijastavat mieleen pelkoa sellaisia asioita kohtaan, jotka siivittäisivät infektion paranemista – eli toisin sanoen niiden kuolemaa.

Kaikista tärkeintä onkin oppia erottamaan aidosti omat ajatukset ja intuitio muusta kohinasta. Sen jälkeen kun kohinan on pystynyt yksilöimään vieraasta lähteestä peräisin olevaksi, sen pystyy myös vaientamaan. Elämänlaatuni on sitä parempi, mitä puhtaampi olen vieraista ajatusmuodoista. Myöskin kehoni tervehtyy sitä mukaa, kun saan raivattua ulos kaikki infektioita kantavat vektorit.

Tiedän olevani oikealla tiellä, vaikka aistinkin yhä pelon ajatusmuodon. Koska se ei selvästikään ole omaani, päättelen, että se on vieraiden entiteettien kuolemanpelkoa.

Ei varmaan olisi kannattanut tulla kutsumatta kylään.

Tags:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *