Edellisessä postauksessani kerroin, kuinka valevalon olemassaolon havaitseminen on muuttanut suhtautumistani moneen asiaan. Olen ikävä kyllä havainnut monta päällisin puolin kaunista asiaa feikiksi ja silmänlumeeksi.

Koska en voi jokaisen uuden asian kohdalla tietää varmasti, onko kyse jostakin aidosta vai valheellisesta, lähestyn tässä vaiheessa kaikkea henkisyyteen ja enegiaan liittyvää varovaisuusperiaatteella.

Tulen nyt ulos kaapista sen suhteen, mistä kaikesta olen luopunut näiden havaintojeni takia, vähintäänkin varmuuden vuoksi.

ThetaHealing ja muut energiahoidot. En enää anna enkä vastaanota energiahoitoja.

Haluan painottaa, että keho- ja energiahoidot ovat myös auttaneet minua eteenpäin matkallani toipumiseen, ja olen kiitollinen jokaiselle ystävälleni, joka on niitä minulle tehnyt vilpittömästä auttamisen halusta. Mutta koska en tiedä tarkalleen, mitä energioita päästän sisään kehooni ja kenttääni näiden hoitojen aikana, vältän nyt niitä varovaisuusperiaatteella.

Hoidon antaja ei ole välttämättä edes tietoinen siitä, jos hoitoprosessin aikana muodostuu jonkinlainen energeettinen väylä, joka päästää läpi entiteettejä. Sitä haluan kaikin keinoin välttää, ja siksi olen vetänyt tämän rajan.

Käytän tällä hetkellä toipumiseni edistämiseen fyysisiä harjoitteita; sellaisia, joiden perustan ymmärrän, ja jotka ovat ankkuroituneet vahvasti tähän kehoon ja tähän hetkeen. Näitä ovat esimerkiksi oman äänen resonanssi, kirjoittaminen, syöminen, juominen, hivenaineiden nauttiminen, hengittäminen ja liike.

Divinaatio. En enää hanki tietoa ympäröivästä maailmankaikkeudesta esim. lihastestauksen, heilurin, musiikin, tarotkorttien, astrologian tai numerologian avulla. Tutkiskelen vain itseäni.

Kanavoinnit. En enää ota vastaan kanavointien (esim. Abraham-Hicksin) antamaa informaatiota.

Telepatia. En enää suostu telepaattiseen kommunikaatioon kenenkään kanssa. Viestin lähipiirini ihmisten kanssa suoraan.

Olen käyttänyt edellä mainittuja keinoja aiemmin vain ja ainoastaan toipumiseni edistämiseksi, en niiden itsensä vuoksi. Olen kääntänyt kaikki kivet, jotta toipuisin, ja onnistunutkin pääsemään siinä tavoitteessa eteenpäin. Minua voi kenties kutsua opportunistiksi, tai sitten vain epätoivoiseksi ja sinnikkääksi.

Dogmaattinen henkisyys. Sanoudun täten irti dogmaattisesta henkisyydestä, jota minulle edustavat muun muassa New Age, 5D ja kaksoisliekit. Näiden käsitteiden ympärillä pyörii paljon kyseenalaista informaatiota, jota seuraamalla voi joutua ansaan.

Silloin, kun jokin henkinen oivallus muuttuu dogmiksi ja kokemus jäykistyy oppijärjestelmäksi, sen elävä ydin katoaa, ja jää pelkkä tyhjä kuori. Siksi en halua uskoa fanaattisesti mihinkään henkisiin oppeihin, vaan olen valmis muuttamaan uskomuksiani uuden tiedon valossa.

Vahingollisimpana näen tässä dogmaattisessa ns. henkisyydessä dissosiaation (eli kehosta ja reaalitodellisuudesta irtautumisen) ihannoinnin. Nähdäkseni ihmisen on tarkoitus elää ihmisenä, kehollisena ja todellisena tässä maailmassa, ei henkiolentona jossain laa-laa-landiassa. Tiedän, että tämä näkemykseni saattaa herättää myös närkästystä, mutta kerron sen siitä huolimatta. Toivottavasti ymmärrätte ratkaisujani. <3

 

Tags:
  • Sofia
    https://nouw.com/sofiakeitaanranta

    Tämä oli tosi mielenkiintoinen postaus, ja sain tästä paljon uusia näkökulmia mitä en ollut ikinä tullut edes ajatelleeksi. Kiitos kun jaoit sun mietteitä!

    May 6th, 2020 6:33
    Reply
    01

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *