Toukokuussa 2014 mielessäni alkoi voimakkaasti resonoida Abban kappale The Winner Takes It All. Koska musiikkikappaleet ovat viimeisen kymmenen vuoden ajan antaneet minulle voimakkaita vihjeitä tietoisuuteni tilasta, otin vihjeen vakavasti. Samoihin aikoihin aloin nähdä toistuvasti numeroa 32. Molemmat vihjeet kantoivat samaa, hyvin positiivista viestiä: olin voittanut.

Tarkemmin ottaen viesti oli se, että voittaisin joka tapauksessa, saisin sitten M:n itselleni tai en. Tuossa vaiheessa elättelin vielä toivoa siitä, ettei minun tarvitsisi enää toistamiseen rikkoa välejä otaksutun sielunkumppanini kanssa.

En voinut pakottaa häntä rakastamaan minua, mutta yhteen asiaan koin voivani hänet pakottaa: valitsemaan. Hänen olisi joko alettava olla kanssani kunnolla tai päästettävä minusta irti. Voisin viimeinkin näyttää hänelle, että olen hänen sielunkumppaninsa – joko rakkauden tai sen menetyksen kautta. Saisin myös kaiken menettämäni takaisin, päätyisimme sitten olemaan yhdessä tai erossa. Tästä minun voitossani oli kyse.

M. ei ollut missään määrin halukas tekemään minkäänlaista valintaa minun ja kumppaninsa välillä, saati valitsemaan minun kohdallani ottaako vai jättääkö. Hän teki hyvin selväksi, että haluaisi meidät molemmat, haluaisi kaiken. Niinpä jouduin hieman pakottamaan ja jopa huijaamaan häntä, jotta sain kammettua hänestä irti vastauksen ratkaisevaan kysymykseen: ottaisiko hän rakkauteni vastaan vai torjuisiko sen? Heinäkuussa 2014 asia vihdoin ratkesi. Hän vastasi, ettei voinut ottaa rakkauttani vastaan, ja siinä samassa kun hän tämän ilmaisi, tunsin, kuinka jotain palautui minulle.

Tuolla hetkellä niin kutsuttu sielunkumppanini antoi pois yhden kallisarvoisimmista omistamistaan asioista, joka oli sattumoisin myös yksi hänen onnellisuutensa vahvimpia kannatinpalkkeja: rakkauteni. Hän ei ollut suostunut missään vaiheessa edes myöntämään, että a) voisin oikeasti rakastaa häntä ja b) että rakkauteni olisi totenakaan mitenkään merkittävää hänen elämänsä kannalta.

Asetin M:lle tiukat ehdot, jotka hänen pitäisi hyväksyä, jotta antaisin rakkauteni takaisin: tästedes olisimme yhdessä kokonaisvaltaisesti tai ei ollenkaan, niin että yhdessäolomme sisältäisi minun fyysisen kehoni, lapseni, kotini, maani ja kieleni. Sen jälkeen, kun rakkauteni ei enää velvoittanut minua antamaan hänelle kaikkea itsestäni, kykenin aloittamaan muidenkin energioideni takaisin vetämisen hänen elämästään. Siitä alkoi lujana pysymisen aikakausi.

Välimme rikkoutuivat hänen tehtyään valinnan, mutta energiamme tuntuivat neuvottelevan keskenään melkein joka päivä sen jälkeenkin. Pitkään hän yritti palauttaa pois vetämääni energiaa takaisin itselleen kaikin mahdollisin tavoin. Välillä käytössä oli likaisiakin keinoja: minua sumutettiin tunteilla ja ajatuksilla, jotka houkuttelivat luovuttamaan rakkauteni takaisin hänelle. Onneksi kuitenkin tunnistin, että nuo energiat eivät olleet omiani, ja jatkoin lujana pysymistä.

Joka väittää, että tosirakkauden vääntömomentin pystyy ylittämään ihan vain tahdonvoimalla, on pelkkä pelle. Itse jouduin kuitenkin tavoittelemaan kyseistä saavutusta: pysyttelemään äärimmäisen lujana rakkautta ja magneettista vetovoimaa vastaan, joita tunsin häntä kohtaan, koska tiesin niiden muuten tuhoavan minut.

Lokakuun alussa 2014 sain lopulta energioissani tiedon, että M. oli hyväksynyt kaikki viisi ehtoani. Se ei merkinnyt, että hän tulisi täyttämään nuo ehdot saadakseen rakkauteni takaisin; ei – sen sijaan hän luovutti ja lakkasi yrittämästä vetää rakkauteni energiaa takaisin itselleen väkisin.

Hän valitsi järjestelyn, jossa emme voisi voittaa yhdessä. Niin ollen hän hävisi, ja minä voitin.

Tags: ,

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *