Posts tagged "rakkaus"

Rakkaus tekee kaiken helpoksi

Usko tekee kaiken mahdolliseksi, rakkaus tekee kaiken helpoksi. Olen joskus ostanut postikortin, jossa on ylläoleva mietelmä. Olen viime aikoina miettinyt paljon sen merkityksiä. Etenkin olen aprikoinut, kuinka voisin kääntää edukseni sen, miten helpoiksi rakkaus jotkin asiat tekee. Kun odotin tänä aamuna junaa, sain odottaakin hyvän tovin. Viivytyksen syyksi kuulutettiin "turvalaitevika". Sain kuunnella tätä kuulutusta uudestaan ja uudestaan monella kielellä sen parinkymmenen minuutin aikana, jonka vietin asemalaiturilla, ja lopulta sen sanoma alkoi...

0 0
The winner takes it all

Toukokuussa 2014 mielessäni alkoi voimakkaasti resonoida Abban kappale The Winner Takes It All. Koska musiikkikappaleet ovat viimeisen kymmenen vuoden ajan antaneet minulle voimakkaita vihjeitä tietoisuuteni tilasta, otin vihjeen vakavasti. Samoihin aikoihin aloin nähdä toistuvasti numeroa 32. Molemmat vihjeet kantoivat samaa, hyvin positiivista viestiä: olin voittanut. Tarkemmin ottaen viesti oli se, että voittaisin joka tapauksessa, saisin sitten M:n itselleni tai en. Tuossa vaiheessa elättelin vielä toivoa siitä, ettei minun tarvitsisi enää...

0 1
Nainen joka rakasti liikaa

Halusin sielunkumppanina pitämälleni miehelle kaikkein korkeinta hyvää. Rakastin häntä niin paljon, että kykenin mahdottomaan tehdäkseni hänet onnelliseksi. Olin valmis tähtitieteelliseen epäitsekkyyteen hänen vuokseen ilman epäröinnin häivääkään. Ja juuri siksi melkein koko elämäni tuhoutui – koska olin liian hyvä. Halusin hänelle parasta ja kauneinta, mutta en ollut varautunut siihen, että hän pettäisi minut, antaisi minun pudota. Minun piti valita, tuhoanko vastareaktiona tuohon petokseen kaiken kauniin, mitä olen hänelle luonut. Tuhoaminen tekisi...

0 1
Jos sä tahdot niin

Kesällä 2012 pelleilin tietämättäni suurten voimien kanssa – ja hävisin. Olin kasvanut tietyiltä osin pumpulissa, minkä vuoksi minulta puuttui täysin käsitys siitä, miten suuria voimia rakkaus ja seksi voivat olla. Taitamattomassa käytössäni nämä voimat olivat kuin pommi, jolla räjäytin vahingossa itseni kappaleiksi. Sen, minkä rikkomiseen käytettiin tuolloin vain kolme päivää, korjaamiseen olen nyt käyttänyt aikaa kolmatta vuotta. Kun manifestoin maailman kuumimman miehen osoittamaan kiinnostusta minua kohtaan, ja toiveeni yllättäen toteutui,...

0 5
My baby shot me down

Tämä surullinen tarina saa minut ehkä vaikuttamaan hieman hullulta, mutta koen silti pakottavaa tarvetta kertoa sen. Eikä hulluuskaan ole niin kaukana totuudesta, kun puhutaan suuresta rakkaudesta. Takaan, että kuka tahansa menisi enemmän tai vähemmän sekaisin pyörimisestä energeettisessä myrskynsilmässä, jollaiseen tempauduin kesällä 2012. Rakastamani mies ei ehkä tarkoituksellisesti aikonut tuhota minua. Hän kuitenkin toivoi minun muuttuvan tuuleksi taivaanrantaan, jotta saisi pitää sekä minut että senhetkisen elämänsä – ja minä muutuin. Koska...

0 1