Posts tagged "keuhkot"

Keuhkokuume

Keuhkojeni puhdistaminen on vaatinut lähes neljän vuoden työrupeaman, joka huipentui viime viikkojen keuhkokuumeeseen. Tämän rääkin kestäminen vaikuttaa kuitenkin olleen vaivan arvoista. En ole vielä täysin toipunut, ja pitää jaksaa odottaa kärsivällisesti, että näen muutoksia jaksamisessani. Minulla on kuitenkin vahvasti syytä olettaa, että saan nyt aivan toisella tavalla happea. Vuonna 2012 minun oli pakko ikään kuin koteloida keuhkokuume ja sen aiheuttaja syvälle keuhkoihini ja jatkaa elämää murto-osalla kapasiteetista. Tuolloin varmaan intuitiivisesti...

0 3
Keuhkot

Olen ollut viimeiset viikot poissa pelistä keuhkokuumeen takia. Keuhkot ovat se sisäelin, johon henki symbolisesti liittyy kaikkein läheisimmin. Nyt kirjoitan aihetta käsittelevän kaksiosaisen tekstin, joka alkaa tästä. Voisin kulkee väsymättä maailman ääriin Voisin tulla takaisin ja hengähtää Mutta sinä kun oot mennyt Ei henkeäkään mulle jää (Rakkauden haudalla, san. Juice Leskinen) Ylläoleva sanoitus on puhutellut minua voimakkaasti. Se kuvaa täsmälleen kokemustani M:n kanssa, tai siis kohtaamisemme seurauksia. Minulla oli heinäkuun...

1 0