Itseään on vaikea nähdä. Lisäksi tiedän, että siinä välissä, miten itse näen itseni ja miten muut näkevät minut, on mittava railo. Olen tietyllä tapaa näkymätön muille; en toki fyysisesti, mutta henkisesti ja emotionaalisesti. Ikään kuin päälläni olisi kuori, joka peittää aidot tunteeni, ajatukseni, näkemykseni ja kokemukseni muilta.

Minulle alkoi selvitä, että kärsin näkyväksi tulemisen pelosta. Olin turvassa niin kauan, kun olin ei-kukaan. Pysyttelin piilossa varjoissa ja vetelin taustalla naruista sen sijaan, että olisin tehnyt asioita rehellisesti omissa nimissäni ja omilla kasvoillani.

Kesällä 2012 tulin hetkellisesti näkyväksi otaksutulle sielunkumppanilleni. Hän kiinnostui minusta yhtäkkiä, ikään kuin olisi tavannut minut ensi kertaa vasta silloin. Sitten taas katosin hänen näkyvistään, ja se tuntui siltä kuin olisin uponnut pimeyteen.

Näiden kahden tilan välinen kontrasti oli niin hätkähdyttävä, että sain ikään kuin itseni kiinni itse teosta. Kykenin tuon kontrastin pohjalta havaitsemaan muutoin näkymättömissä pysyttelevien energioiden vaikutuksen todellisuuteen. Käsitin, että minun oli täytynyt tehdä jotakin näkymättömissä muuttuakseni näkyväksi, ja rupesin jäljittämään, mitä ihmettä se oikein oli. Mitä ilmeisimmin näkymisen salaisuus oli se, että olin vetänyt energiani silloin voimakkaasti tähän kehoon ja tähän hetkeen.

Eräässä energiahoidossa sain tietää syyn sille, miksi olin yleensä niin näkymätön: en uskaltanut tulla näkyväksi, koska minun itseni ja myös muiden olisi vaikea kestää sitä häikäisevää kirkkautta, jota säteilisin ympärilleni näkyvänä. Päätin kuitenkin lähteä kävelemään tämän pelon läpi, kohti näkyvänä olemista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *