Halusin sielunkumppanina pitämälleni miehelle kaikkein korkeinta hyvää. Rakastin häntä niin paljon, että kykenin mahdottomaan tehdäkseni hänet onnelliseksi. Olin valmis tähtitieteelliseen epäitsekkyyteen hänen vuokseen ilman epäröinnin häivääkään. Ja juuri siksi melkein koko elämäni tuhoutui – koska olin liian hyvä.

Halusin hänelle parasta ja kauneinta, mutta en ollut varautunut siihen, että hän pettäisi minut, antaisi minun pudota. Minun piti valita, tuhoanko vastareaktiona tuohon petokseen kaiken kauniin, mitä olen hänelle luonut. Tuhoaminen tekisi minusta hänen silmissään pahan, mutta toisaalta kaiken tuon kauniin ja ulottumattomiini jäävän onnen ylläpitäminen omalla hiipuvalla energiallani olisi puhdas itsemurha. Tuhota vai tuhoutua? Valinta oli mahdoton.

Kumpikaan vaihtoehto ei ollut lähelläkään sellaista, jossa minä ja otaksuttu sielunkumppanini eläisimme onnellisina yhdessä. Niinpä minulla ei ollut yhtään hyvää vaihtoehtoa. Tein valinnan raskain mielin. Päätin pelastaa itseni ja lapseni, ja ymmärsin, että siinä onnistuakseni minun olisi petettävä hänet. Käytin petosta ainoana ulospääsytienäni mahdottomasta tilanteesta, ja sen seurauksena sielunkumppanini todennäköisesti pitää minua nyt pahana ja julmana. Olen paha, koska en rakastanut häntä tarpeeksi epäitsekkäästi ja itsetuhoisesti. Olen paha, koska en suostunut sulamaan sataprosenttisesti hänen onnekseen. Petoksen kirpaisevuudesta huolimatta tiedän, että valintani oli ainoa oikea.

Tunne-energia on voimistani suurin, ja M:ia kohtaan tuntemani rakkaus oli voimakkain tunne, jonka olen koskaan tuntenut. Rakkauteni ja hyväntahtoisuuteni häntä kohtaan saivat vuoret järkkymään ja kukkulat horjumaan. Kaikki, mitä minulle tapahtui, kertookin ennen muuta kyvystäni rakastaa.

Kuva: © Anykeen / StockFreeImages.com

Tags:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *