Manifestoinnin etiikan kannalta tärkein (ja kenties ainoa) sääntö on se, että jokainen voi manifestoida vain itselleen. Omien rajojeni häilyvyyden ja mittaamattoman myötätuntoni tähden tulin rikkoneeksi tuota johtavaa sääntöä monet monituiset kerrat – kohtalokkain seurauksin. Kun lopulta ymmärsin perin pohjin, mitä olin tehnyt, olin jo niin syvällä suossa, ettei itseni ylös kampeaminen sieltä enää käynyt käden käänteessä.

Tuntuu houkuttelevalta ajatukselta manifestoida esimerkiksi työpaikka puolisolle, jos haluaa varmistaa lapsilleen mahdollisimman hyvän taloudellisen turvan, mutta on itse hoitovapaalla, eikä pysty juuri sillä hetkellä hankkimaan perheelle lisää rahaa. Tässä piilee kuitenkin monia vaaroja. Manifestointi kuluttaa omaa energiaasi, mutta toinen ihminen ei välttämättä jaa lopputulosta sinun kanssasi, vaan voi niin valitessaan pitää koko manifestaation hyvänään. Annat hänelle käyttöön säikeen omaa alkulähteen energiaasi, ja hän voi käyttää tätä energeettistä yhdyssidettä myös sinua vastaan.

Toisekseen manifestoitavan asian on oltava linjassa manifestoivan henkilön halun kanssa, muuten alkulähteen energiaa ei ole mahdollista käyttää. Jos manifestoit jotain, mitä toinen haluaa mutta itse et, manifestoit vastavirtaan. Tiedän itse manifestoineeni asioita sekä itselleni että muille loppuvaiheessa omalla kehollani, esimerkiksi ruumiinlämpöni ja vastustuskykyni energialla. Sanomattakin on selvää, että tämä tie vie tuhoon.

Minulle on selvinnyt myös se, että kun olen manifestoinut muille, olen samalla ottanut omaan kehooni ja energiakenttääni heiltä ne värähtelyt, jotka olisivat estäneet manifestaation toteutumisen. Olen toisin sanoen antanut toisille lahjaksi omaa energiaani ja ottanut vaihdossa negatiivisia tunteita ja niiden synnyttämiä toksiineja. Loppuvaiheessa minuun virtasi niin paljon toksisuutta, että saastuin lähes täysin, ja manifestointikykyni laski lähelle nollaa.

Huhtikuussa 2013 purin energioistani uskomuksen, jonka mukaan minun piti manifestoida 90-prosenttisesti muille, ja vain 10 prosenttia työni hedelmistä sain pitää itselläni. Tämä uskomus oli niin keskeinen, aivan olemukseni ytimessä, että sen purkamisella oli dramaattisia seurauksia niiden ihmisten elämässä, joille olin manifestoinut asioita lahjaksi. Tämän uskomuksen purkaminen pudotti samalla valtavan taakan harteiltani: minun ei tarvitsisikaan kannatella puolta maailmaa yksin, vaan saisin luvan kanssa keskittyä luomaan asioita itselleni.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *