Salaliittoteoriat alkoivat kiinnostaa minua vuonna 2009. Sinä kesänä olin harvinaisen onnekkaan energiaboostin turvin lennossa, ja aloin nähdä yhteyksiä asioiden välillä; jonkinlainen suuri kuva alkoi hahmottua. Tajusin, että kaikki, mikä minua kiinnosti, liittyi jollakin tavalla yhteen. Sekä salaliittoteoriat että henkinen ja henkilökohtainen kasvu olivat kytköksissä toisiinsa ja suureen kuvaan, vaikka en tuolloin osannutkaan selittää miten.

Sittemmin putosin tuosta olotilasta supistuneempaan tietoisuuden tilaan parikin kertaa, mutta se mitä on kerran nähty, ei unohdu. Nyt, vuosia myöhemmin, ”salaliitto” on saanut lopulta hahmon itselleen.

Vuonna 2012, kun kysyin ratkaisevan kysymyksen ”miksi minä ja M. emme voi olla yhdessä?”, tulin tietämättäni sohaisseeksi todellisuutta manipuloivaa demiurgista järjestelmää, joka seisoo tai kaatuu sen varassa, pysyvätkö ihmiset kiinni sen valheiden verkossa vai astuvatko takaisin omaan voimaansa.

Systeemiin puhkaisemastani aukosta näin hetken ajan, mitä sen toisella puolella oli. Kohtasin jotain niin kaunista ja kirkasta, että olen taistellut siitä asti saadakseni nähdä sen uudestaan.

Minun oli harhautettava demiurgia, annettava sille mitä se halusi, samalla kuin kaivoin sille kuoppaa toisaalla. Se oli tyytyväinen hetken aikaa, kun todisti putoamistani, ja sillä välin minä sain väläyksen siitä, mitä systeemin takana on. Sanomattakin on selvää, että tällainen houkutuslintuna toimiminen oli hengenvaarallista touhua.

Jälkikäteen kykenen näkemään, että joko moukan tuurilla tai jotain suurempaa suunnitelmaa noudattaen minä ja M. olimme virittäneet demiurgille ansan. Se ei halunnut tulla kenenkään tietoisuuteen, mutta se ei myöskään halunnut minun olevan M:n kanssa. Koska se työnsi meidät erilleen, minä aloin ponnistella saadakseni vastauksen siihen, miksi niin oli käynyt. Ja lopulta sain kuin sainkin selville, mistä oli kyse; tulin tietoiseksi vihollisen henkilöllisyydestä.

Kun näin miten maailma todellisuudessa makaa, paluuta ei enää ollut. Vetäydyin kaikesta yhteistyöstä demiurgin kanssa. Se ei tietenkään hyväksynyt ratkaisuani, ja seuraavat vuodet olivat sen puolelta avointa sodankäyntiä minua vastaan, enimmäkseen likaisin keinoin.

Demiurgi voi olla voimakas vastustaja, mutta se jätti minua vastaan hyökätessään huomiomatta pari olennaista asiaa: vahvan elämänhaluni sekä vimman, jolla naarastiikeri suojelee pentujaan. Selvittyäni hirvittävistä psyykkisistä hyökkäyksistä nipin napin takaisin elämään en todellakaan aio antaa asian olla. Olen piikkinä demiurgin lihassa (niin kehoton kuin se onkin) niin kauan kuin elän.

Viime päivinä olen kokenut käsittämättömän mahtavan tunteen: Olen aivan kuin herännyt painajaisesta, jota elämäni oli. Koska sanat eivät riitä kuvaamaan tällaista tunnetta, tämä video tekee sen ehkä parhaiten:

Tags:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *