Sotatrauma, jota täysin tiedostamattani kannoin, toi mukanaan dramaattisia liitännäisvaikutuksia. Halusin alitajuisesti kostaa koetut vääryydet ja rajojen loukkaamiset, mutta koska sisälläni oleva raivo oli kokonaan irti kytkettyä ja arkipäiväisestä näkökulmasta katsottuna täysin käsittämätöntä, minulla ei ollut siihen mitään sanallista kosketuspintaa. Siksi sille ei myöskään löytynyt mitään järkevää purkautumiskanavaa, ja se pääsi kasaantumaan sisälläni parin vuosikymmenen ajan.

Kannoin tietämättäni kaunaa kaikkia maailman miehiä kohtaan ja halusin kostaa heille, koska pidin heitä syyllisinä valloituksiin, sotiin ja raiskauksiin. Sanomattakin on selvää, että tämä vaikutti ihmissuhteisiini tuhoisasti; se sai kaikki miehet vaistomaisesti välttelemään lähempää tuttavuutta kanssani.

Onnistuin kuitenkin manifestoimaan itselleni vakavan parisuhteen, mutta tämän piilevän dynamiikan kurissa pitämiseksi minun piti uhrata niin paljon, että suhde kangerteli lähes alusta lähtien. Jouduin sitomaan hirvittävästi energiaa siihen, että pimeät voimat eivät pääsisi valloilleen jokapäiväisessä elämässä. Olen jälkikäteen tulkinnut niin, että minun oli tyytyminen mieheen, jonka intuitio oli pariutumisvaiheessa täysin sokea tälle asialle. Siitäkin huolimatta myös ex-aviomieheni joutui aina silloin tällöin aistimaan jonkin pelottavan ja kauhistuttavan energian läsnäolon minussa.

Meissä kaikissa on pimeyttä, mutta terve ja tasapainoinen yksilö ei anna sen koskaan päästä tuhoisiin ilmenemismuotoihin asti. Kuitenkin silloin, kun pimeys alkaa vallata alaa liikaa, sen tukahduttaminen ei enää riitä selviytymiskeinoksi. Pimeys alkaa sitä vasten tukahduttaa kantajansa elinvoimaa, ellei sitä ryhdy purkamaan systeemistään ulos. Tässä vaiheessa asia alkaa tulla tietoisuuteen, ja silloin hallittu purkaminen on vielä mahdollista ja turvallista. Mutta jos paineen antaa aina vain kasautua, se purkautuu jossain vaiheessa hallitsemattomasti ja tuhoisasti.

Kaikki synkät energiat, joita olin yrittänyt tukahduttaa, räjähtivät kerralla käsiini vuonna 2012. Minun oli pakko ottaa aikalisä ja lähteä perin pohjin selvittämään, mistä oikein oli kyse. Aloitin hitaan työskentelyn jokaisen negatiivisen tunteen ja trauman paikantamiseksi ja puhdistamiseksi yksitellen. Kun sain tietää, mitä kaikkea kamalaa olin kantanut mukanani, halusin tietenkin jättää sen pikimmiten taakseni ja löytää jonkin rakentavamman vaihtoehdon kostolle.

Sisäisen kostottareni olemassaoloa en voi kieltää enkä poistaa tyystin, vaan minun opittava pärjäämään sen kanssa. Kun omaa pimeää puoltaan katsoo silmästä silmään, ja vieläpä hyväksyvällä katseella, uudenlaiseen integraatioon pääseminen on mahdollista. Kaikki elämässä alkaa rullata paljon mukavammin, kun ei tarvitse enää yrittää kieltää ja salata mitään osaa itsestään.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *