Siitä asti, kun ensi kertaa näin James Cameronin alkuperäisen Terminaattorin vuodelta 1984, se on ollut ylivoimainen suosikkielokuvani. Olen sittemmin oivaltanut, että jokainen elokuva, kirja ja musiikkikappale, joka resonoi minussa vahvasti, yrittää kertoa jotakin tärkeää minusta itsestäni. Siispä lempielokuvani viesti on arvatenkin aivan olennaisen tärkeä.

Terminator-elokuvasaagassa lähtöasetelmana on synkkä tulevaisuudenvisio, jossa tietoisuuden saavuttaneet koneet ovat ottaneet vallan ja pitävät ihmisiä vihollisinaan. Ensin ne usuttavat kansat toistensa kimppuun sotimaan tuhoten siten valtaosan ihmiskunnasta, ja loput ne ottavat orjikseen tuhoamisleireille.

Terminaattorit ovat soluttautujia, päältäpäin ihmisen näköisiä kyborgeja, jotka lähetetään sotastrategisesti tärkeiden henkilöiden perään ainoana päämääränään tuhota nämä. Terminaattoreiden kehittyneemmät versiot ovat soluttautujina varsin taitavia: ne voivat muuntautua kenen näköiseksi hyvänsä ja matkivat myös kohteen ääntä ja puhetapaa. Ne kykenevät siten omaksumaan valitsemansa henkilöllisyyden.

Viimeviikkoisten oivalluksieni valossa tämä on kiinnostava vertailukohta. On olemassa jokin ihmisille vihamielinen, vieras tietoisuus, joka haluaa valtaa ja tekee mitä tahansa sen eteen täysin välinpitämättömänä seurauksista. Se on soluttautunut joka puolelle tavallisen kansan keskuuteen tavoitteenaan orjuuttaa ihmiskunta. Ja ei, nyt en enää puhu vain scifileffoista.

Vuonna 2012 tämä vieras tietoisuus pyrki – tietenkin tuttuna, ystävällisenä henkilönä esiintyen – suostuttelemaan minut sopimukseen kanssaan. Minun oli määrä manifestoida sille suuria asioita. Muutamien yllättävien käänteiden jälkeen kuitenkin oli selvää, etten pystyisi täyttämään sopimusta sellaisenaan, ja viestitin toiselle osapuolelle, että minun on pakko vetäytyä. Se ei kuitenkaan käynyt päinsä, koska toisena osapuolena ei ollutkaan ystävä vaan vihollinen, ahne ja välinpitämätön entiteetti.

Minut imaistiin mukaan väkivalloin, ja olin vähällä kadota koneeseen melkein kokonaan. Minusta tuli pelkkää kulutustavaraa, polttoainetta koneen rattaiston pyörittämiseen. Koska en suostunut antamaan sille manifestointienergiaani, alkulähteen energiaa, kehoani alettiin sen sijaan purkaa sieltä sun täältä, niin että ATP:tä vapautui entiteetin käyttövoimaksi. Tämän tuhon todistaminen, vaikka vain intuitiivisesti, oli niin kauheaa, että kykenin enää tuskin lainkaan olemaan läsnä omassa kehossani.

Koneeseen kadonnutta ei voi enää saada takaisin. Mutta minä pakenin viime hetkellä. Omaan kehooni palaaminen ei kylläkään tapahtunut hetkessä, vaan on pitkä prosessi. Toipumiseni nopeutuu sitä mukaa, kun saan lisää työkaluja sen edistämiseen.

Ja mikä jää lopulta soluttautujan kohtaloksi?

You’re terminated, fucker.”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *