Olen ollut viimeiset viikot poissa pelistä keuhkokuumeen takia. Keuhkot ovat se sisäelin, johon henki symbolisesti liittyy kaikkein läheisimmin. Nyt kirjoitan aihetta käsittelevän kaksiosaisen tekstin, joka alkaa tästä.

Voisin kulkee väsymättä maailman ääriin

Voisin tulla takaisin ja hengähtää

Mutta sinä kun oot mennyt

Ei henkeäkään mulle jää

(Rakkauden haudalla, san. Juice Leskinen)

Ylläoleva sanoitus on puhutellut minua voimakkaasti. Se kuvaa täsmälleen kokemustani M:n kanssa, tai siis kohtaamisemme seurauksia.

Minulla oli heinäkuun puolessavälissä 2012 yskä, todennäköisesti keuhkoputkentulehdus. Uskoakseni se johtui siitä, että jouduin tuohon aikaan manifestoimaan yhtä sun toista immuunijärjestelmäni energialla, koska olin sitonut muun käytettävissä olevan energiani muihin projekteihin. Se oli äärimmäisen vaarallista touhua, mihin ikävä kyllä heräsin hieman liian myöhään.

Läheinen kohtaamiseni M:n kanssa tapahtui juuri tuolloin, ja sen seurauksena keuhkoni saastuivat. Avasin kehoni ja energiani hänelle, mutta sairauksille alttiisiin keuhkoihini meni hänen kauttaan jotakin aivan muuta, joka otti ne valtaansa. En millään toipunut keuhkoputkentulehduksestani. Lopulta sen oireet väistyivät hetkeksi – vain palatakseen vähän myöhemmin keuhkokuumeen oireina. Lääkäri kuitenkin totesi, että sairauteni ei ollut bakteerin aiheuttama, joten en saanut apua lääkkeistäkään. Oireet menivät ohi vähitellen, mutta en missään vaiheessa parantunut kunnolla. Keuhkoihini jäi kytemään jotakin, joka vähensi suorituskykyäni mittavasti.

Koko talven 2012–2013 kärsin vähän väliä ylähengitystieoireista, mutta eniten minua häiritsi se, etten jaksanut mitään. Tuntui kuin en olisi saanut kunnolla happea, ja sydän alkoi hakkaamaan vähäisestäkin ponnistelusta. Esimerkiksi lastenrattaiden keplottelu ahtaaseen varastoon parin välioven kautta tuntui niin raskaalta, että olisin tarvinnut pelkästään siitä palautumiseen koko päivän. Eikä se suinkaan ollut päivän ainoa homma, joka minun oli kahden lapsen yksinhuoltajana pakko suorittaa.

Vähitellen lihakseni kai oppivat tuottamaan energiaa maitohappokäymisellä, kun kohennusta hapenottokykyyn ei tullut. Opin säännöstelemään voimiani: tiesin, että jaksan päivässä vain hyvin vähän asioita. Tunsin tästä häpeää, koska minun odotettiin saavan paljon aikaan, enkä osannut selittää miksi olin niin ”laiska”. Kukaan ei ymmärtänyt minua. En tiennyt tarkalleen, mikä minua vaivasi, enkä kyennyt sanoittamaan sitä. En siis saanut mistään apua tai myötätuntoa. Minun oli vain jotenkin puskettava eteenpäin vajaatehoisilla keuhkoillani.

Jatkuu

Tags: ,
  • Maria
    https://avoinkasvu.wordpress.com

    Olen miettinyt asiaa näin..tämä on oma ajatukseni eikä välttämättä totta.
    ..Kun ihminen syntyy ja ottaa ensimmäistä kertaa ilmaa keuhkoihin niin luulen, että silloin henki menee häneen..

    ja kun ihminen kuolee hän hengittää ulos viimeisen kerran jolloin henki lähtee pois hänestä…

    näin ollen olen miettinyt esimerkiksi tupakointia..mitä se tekee ihmiselle/hengelle?

    Hengitys tapahtuu silloin kun ihminen elää. Kun henki lähtee, jää vain ruumispussi.
    ——————————————————————————————————————

    Toivottavasti voit paremmin <3 <3 <3 Hyvä kun kirjoitit aiheesta näin muutki löytävät etteivät ole yksin. En valitettavasti osaa muuta sanoa .Itselläni on jonkinlainen astma ja vaikeuksia kurkun kanssa. Väsymyskin on, mutta se johtunee mölystä ja sosiaalisista tilanteista. Olen siten kans harjoitellut energian säännöstelyä..kun en osaa ammentaa pohjattomasta kaivosta 🙁

    Näköjään kirjoitat seuraavassa kurkusta..menen lukemaan sitä nyt <3

    March 11th, 2016 22:23
    Reply
    01

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *