Me ihmiset olemme peilejä toisillemme. Näemme toisissa oman kuvamme, ja usein peilistä heijastuu myös sellaisia asioita, joita ei haluaisi nähdä. On hyvin vaikea hyväksyä itsessään olevaa pahaa, ja tavallinen ratkaisu onkin kieltää sen olemassaolo kokonaan. Meissä kaikissa on kuitenkin myös pimeyttä, ja vasta sen näkeminen on ensimmäinen askel, jonka jälkeen voidaan edetä sen hyväksymiseen, siitä irti päästämiseen ja uudenlaiseen integraatioon.

Joskus vastaan tulee oikein erityisen inhottava peili. Henkilö, joka näyttää heijastuksena omat kaikkein ikävimmät puolet, ei ole mukavaa seuraa. Asiaan on kuitenkin  olemassa myös toinen näkökulma – se, että sinussa on jotakin samaa kuin tuossa inhottavassa peilissä. Vasta kun alat ottaa sen tosissasi ja katsoa itseäsi, poistuu tarve näyttää sinulle tuota inhottavaa peilikuvaa.

Henkisellä polulla seikkaillessa olen huomannut vääjäämättä sen, kuinka trauma kutsuu traumaa. Kohtaamillani ihmisillä on ollut sellaisia ongelmia, jotka ovat joiltain osin ongelmia myös itselleni, vaikka en olisi ollut siitä etukäteen tietoinen. Toiset ihmiset ovat toimineet peileinä, joiden avulla olen kyennyt pääsemään oman problematiikkani jäljille ja siten löytänyt ratkaisuja itseäni vaivaaviin selittämättömiin ongelmiin.

Itseään on kovin vaikea nähdä. Siksi olen kiitollinen kaikista peileistä, inhottavistakin. Paitsi pimeyden, olen tietysti nähnyt peilissä heijastuvan myös oman valoni ja kauneuteni. Olen saanut kunnian todistaa, miten huikean moniulotteisia, hämmästyttäviä olentoja me ihmiset olemme.

Tags:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *