Hormesis (tai hormeesi) on ilmiö, jossa pienellä annoksella tiettyjä myrkyllisiä aineita vaikuttaisi olevan elävään organismiin täysin päinvastainen vaikutus kuin suurella annoksella. Pienen annoksen vaikutus on siis jollain tapaa edullinen, esimerkiksi piristävä, kun taas suuren annoksen vaikutus on vahingollinen ellei tappava. Hormeettisen reaktion kuvasi ensimmäistä kertaa saksalainen farmakologi Hugo Schulz vuonna 1888. Hän huomasi, että hiivan kasvua voidaan stimuloida pienillä annoksilla myrkkyjä.

Kuulin hormesiksesta ensi kertaa, kun joku kertoi tarinaa toisesta maailmansodasta: antibiootteja ei tuolloin ollut vielä kyllin laajasti saatavilla, ja niitä kokeiltiin käyttää säästeliäästi, pienellä annostuksella. Havaittiin, että vähäinen annostus antibioottia oli pikemminkin haitaksi kuin hyödyksi; se lähinnä innosti bakteereita kasvamaan sen sijaan, että olisi auttanut infektion kukistamisessa.

Hormesiksen toimintaperiaate ymmärretään vielä heikosti. Vaikuttaisi olevan niin, että lievä fysiologinen uhka aktivoi eliön puolustus- ja korjausmekanismit. Vasta kun vastustaja on riittävän voimakas, se kukistaa sekä nämä mekanismit että lopulta koko eliön.

Aina kun taistellaan jotakin ei-toivottua eliömuotoa vastaan, on otettava huomioon myös hormesis ja päästävä sen yli. Tämä pätee niin fyysisellä kuin henkiselläkin puolella. Bakteerit, loiset ynnä muut entiteetit tarvitsevat riittävän pitkän ja perusteellisen häätöprosessin, koska puolitiehen jäänyt karkotushoito toisi ne vain takaisin entistä vastustuskykyisempinä. Vihollista on pommitettava täsmälääkkeellä niin kauan ja niin tiheästi, että se ei pysty enää lainkaan kokoamaan joukkojaan, vaan lopulta perääntyy kokonaan tai kuolee.

Tags:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *