Olen nähnyt elämässäni kaksi suurta unta, jotka ovat hätkähdyttävän todentuntusina viestittäneet minulle jotakin hyvin tärkeää tunnetasolla. Ensimmäistä näistä unista nimitän häämatkauneksi ja toista New York -uneksi. Jälkimmäisestä olen kertonut aiemmin Empire State of Mind -postauksessani.

Häämatkaunessani kävelin pitkin laituria, jonka varrella oli rantabungaloweja. Unessa olin häämatkalla, umpirakastuneena ja muutenkin pyörryttävän onnentunteen vallassa. Unen jälkeen mietin monen vuoden ajan, miten tuon tunteen voisi oikeassa elämässä yhyttää, ja kenen kanssa.

Häämatka tai kuherruskuukausi edusti unessani ennen kaikkea mielentilaa ja tunnetilaa, jossa ollaan pyörryttävän onnellisia ja niin silmittömän rakastuneita, että kaikessa ympärillään pystyy näkemään pelkkää kauneutta ja hyvyyttä.

Odotatko, että ”sitku” ”se oikea” kävelee kohdalle, hän auttaa triggeröimään sinussa alulle tämän autuaan tunnetilan? Toki moni näin otaksuu, mutta nyt paljastan salaisuuden: et tarvitse ketään toista, etkä varsinkaan lupaa mistään ulkopuoleltasi siihen, että voit olla rakastunut.

Rakastuminen on sinun reaktiosi. Sinä luot sen mielentilan ja tunnetilan itse itsestäsi käsin, ja voit luoda sen halutessasi myös täysin riippumatta ulkoisista olosuhteista tai tiettyjen ehtojen toteutumisesta. Silloin, kun rakkaudelle ei aseteta ehtoja, se on pyyteetöntä, ja pyyteetön rakkaus on kenties voimakkainta energiaa koko maailmankaikkeudessa.

Mitä rakastuminen sitten pohjimmiltaan on? Se on ylitsevuotavaa positiivisten puolien näkemistä jossakin tai jossakussa. Ja jos et vielä tiedä, mihin rakastua, niin rakastu yleisesti ottaen kaikkeen kauniiseen ja ihanaan, mitä maailmankaikkeus tarjoilee sinulle joka suunnalta.

Kun pysyttelet tuossa rakastuneessa tunnetilassa ja mielentilassa, honeymoon-moodissa, Vetovoiman laki alkaa tuoda luoksesi aina vain lisää asioita, joihin olla rakastunut. <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *