Silloin, kun osapuolten välillä on runsaasti energeettisiä kiinnikkeitä, edes ihmissuhteen päättäminen ei sellaisenaan riitä poistamaan valtaosaa niistä. Päättyneen rakkaussuhteen tapauksessa siteiden katkaisemiseksi on tärkeä suorittaa maallisen eron lisäksi myös energeettinen avioero.

Energeettisessä avioerossa kaikki ex-kumppaneiden väliset henkiset ja energeettiset sidokset puretaan. Energian- ja sielunkappaleet, joita he ovat lainanneet toisiltaan, puhdistetaan ja palautetaan alkuperäiselle omistajalleen. Jos pariskunnalla on lapsia, aivan kaikkia kiinnikkeitä ei tietysti voida katkaista: sellaiset sopimukset, joita lasten yhteinen huoltaminen edellyttää, jäävät voimaan niin maallisella kuin energeettiselläkin tasolla.

Liian suuri määrä kiinnikkeitä entisten kumppaneiden suuntaan blokkaa tehokkaasti uuden rakkauden löytämistä. Kumppania etsiskelevän kannattaakin tehdä mielessään energeettinen avioero kaikkiin edellisiin suhteisiin, jotka ovat olleet jollain tavalla merkittäviä, jotta elämään muodostuisi tilaa uudelle ihmissuhteelle.

Itse olen yrittänyt tehdä energeettistä avioeroa elämäni miehiin ties kuinka kauan, mutta olen huomannut takertumisen asteen olevan niin korkea, että millään yksinkertaisella prosessilla tämä ei ole onnistunut. Vaikean asiasta on tehnyt se, etten olisi koskaan halunnut lopettaa suhdetta otaksutun sielunkumppanini kanssa. Pakotan kuitenkin itseni irrottautumaan, koska tähänastiset kiinnikkeet kuristaisivat minut muutoin hengiltä, ja haluan elää.

Määrään joka päivä energiani näiden miesten elämästä takaisin tähän kehoon ja tähän hetkeen, ja vähän kerrallaan ne virtaavat takaisin kotiin. Energeettinen avioeroprosessi vaatii asian jokapäiväistä työstämistä: omien rajojeni piirtämistä ja viivan vetämistä siihen, mihin minä lopun ja mistä toinen alkaa.

Olen saanut suuren lupauksen, että siinä vaiheessa, kun energeettinen avioeroprosessi on viety loppuun sekä ex-aviomieheni että suuren rakkauteni osalta, on aika juhlia. Odotan suurella innolla näitä erojuhlia – ja etenkin sitä mitä seuraa sen jälkeen, kun elämässäni on taas romanttisen kumppanin paikka avoinna.

Kuva: Romester | © StockFreeImages.com

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *